Polkupyörällä Marbellaan

Toissapäivänä, tavallisena torstaina, odotin lauttaa Korppooseen. Vasta vihertynyt tienpieli tuoksui samalta kun Mecklenburg-Etu-Pommerin niityt, joiden yllä haukat kaartelivat. Meren tuoksu toi mieleen Portugalin rantoja huuhtovan Atlantin.Kotoisat muistot joutuvat jatkuvasti tekemään tilaa tuoksujen tuomille kuville kesästä 2008.

Minä olin vahaa ja matka painoi peukalonsa syvälle kylkiluiden alle. Se oli pyöreä ja runsas. Se oli vaikutteiden rytö ja hyrskyn myrsky, jonka haaroihin johdonmukaisuus ja kronologia katoavat.

Matkareitti Rostock-Marbella.

Otan tueksi tilastot. Kesäkuun kolmas matkustin Laivalla Rostockiin. Sen jälkeen poljin keskimäärin 5 tuntia 45 minuuttia joka päivä, 58 päivän ajan.

 Pisin päivämatka oli 162 kilometriä. Siihen kului aikaa lähes 9 tuntia. Matkailulehdestä repäisty kartan tapainen oli niin suurpiirteinen, että ohitin yöpuuksi katsotun leirintäalueen ja vielä toisenkin, joka jäi peräti joen väärälle puolelle.

 Ostin, löysin ja sain karttoja matkan varrella. En juuri kurkottanut huomispäivää kauemmas ja totuin jatkuvaan epävarmuuteen. Kysyin tietä usein. Kaikkialla ihmiset neuvoivat ystävällisesti lukuun ottamatta yhtä pitkäksi venähtäneen M.A. Nummisen näköistä miestä Magdeburgissa.

 Yleensä saksalaiset luettelivat turhankin tarkasti kaikki kääntyvät tiet ja merkittävät rakennukset. Puolet ohjeista unohdin jo kuunnellessa ja matka jatkui kiitollisena, mutta hämillään. Ranskalaisilta osasin kysyä, mutta en ymmärtänyt vastausta. Espanjalaiset opastivat kädestä pitäen. Pamplonassa rouva sulki jäätelökioskin ja lähti saattamaan. Portugalissa riitti, kun piti valtameren oikean käden puolella.

Rituaalit vakiintuivat nopeasti. Puuron jälkeen leiri kasaan. Päivä satulassa. Evästauot ja ostokset. Illaksi leiriin. Suihku, järvi tai ruhtinaallinen uima-allas. Pyykinpesu ja illallinen.

Reppuun oli taiteltu jalkapallon EM-kisojen ohjelma. Aina ei ollut leirintäalueella televisiota, toisinaan oli kaljateltta ja valkokangas. Loppuottelun katselin saksalaisten pyöräilijöiden porukassa espanjalaisessa kyläbaarissa Pyreneillä. Maat olivat vastakkain. Pelin alkaessa saksalaiset lauloivat kansallislaulun seisaaltaan ja saivat raikuvat aplodit. Kun Fernando Torres laukoi voittomaalin buuasivat kaikki. Paikalliset olivat baskeja ja minä luultavasti yksin Espanjan puolella.

EuroVelo 6, Atlantilta Mustallemerelle. Osuin polulle Doubs-joen varressa.

Vietin 43 yötä teltassa leirintäalueella. Saksassa ne olivat edullisia ja hyvin hoidettuja. Niillä kesälomaili usein  pieni tiheään aidattu yhteisö, joka oli juurruttanut asuntovaunut paikalleen ja ympäröinyt ne puutarhatontuilla. Vierasta kestittiin ylen määrin. 

Suosikkini oli kukkulalle, edesmenneen Itä-Saksan rajavartioasemalle rakennettu Weidberg camping. Teltan vieressä kohosi vartiotorni ja isäntä oli polkenut DDR:n maajoukkueessa.

Ranskassa osuin yöpymään perusvarustelluilla kunnallisilla leirintäalueilla. Portugaliin voisin lähteä varta vasten leirintälomalle. Rannikon alueilla on kaikki palvelut. Kaikkien nimi on praia jotakin ja se tarkoittaa kilometrien mittaista hiekkarantaa. Espanjassa voi joutua bailaamaan.

Le Puyn katedraalissa osallistuin messuun ja sain siunauksen matkalle.

Kenties 800 vuotta vanha penkki. Ermita de San Nicolas.

Pohjois-Espanjassa asunto oli albergue, pyhiinvaeltajien majatalo. Se saattoi olla joitakin patjoja lattialla pienessä huoneistossa kirkon kupeessa tai valtavia makuusaleja monessa kerroksessa.

Vaikuttavin oli Ermita de San Nicolas, Italialaisen veljeskunnan ylläpitämä, vain kahdentoista vuoteen maja Puente fitero-sillan pielessä. Rakennuksessa on pidetty majaa jo 1200-luvulla.

Ennen suurenmoista pasta-ateriaa veljet pukivat viitat harteilleen ja pesivät pyhiinvaeltajien jalat. Kynttilän valossa nautittiin talon viiniä ja sain nunnan itkemään kun lauloin suomeksi kaikkien italialaisten tuntemaa iskelmää "Poika varjoiselta kujalta".

Toinen ääripää oli upouusi laivahytin oloinen koppi Villafranca del Bierzossa. Kaikille oli yhteistä erittäin varhain tielle lähtevien espanjalaisten puuhakas pulina ja paukkuvat kaapin ovet.

Pyhiinvaellus on hyväksyttävästi suoritettu.

Pisin suora oli tasangolla ennen Mansilla de las Mulasia. Se oli 13 kilometrin mittainen ja tuuli puhalsi navakasti vastaan
.
Ranskan keskivuoristossa laskin 8 ja puoli kilometriä kertaakaan kampia pyöräyttämättä. Samana päivänä näin seepran muotoisen ilmapallon lähes lappilaisen maiseman yllä ja tapasin Wolverinen pikkuserkun.

Pisimmät nousut olivat vajaat 20 kilometriä. Niistä kuuluisin kiipesi Ranskan rajalta Pyreneille. Tätä tiesin kammoksua, mutta olihan niitä muitakin vuoria ja Espanjassa sierroja. Kovin nousu oli sen yhden peikonhampaan kierto matkalla Arcos de la Fronterasta Rondaan. Paras ateria oli se appelsiini siinä mäessä.

Paikattu pyöräilijä, korjattu pyörä ja Fernando. Póvoa deVarzim.

Rengas piti paikata vain 4 kertaa. Portugalissa sattui onnettomuus. Rullailin reipasta vauhtia ja vihellelen aamupäivän lämmössä. Pientareelle pysäköidyn lava-auton kuljettaja avasi oven eteeni. 

Onnistuin osittain väistämään, mutta, päiväkirjaa lainaten: "näen miten toinen laukku kierii tiellä. Ihmeen etevästi jarrutan, käännän ja kaadan samalla pyörän pientareelle itseni irti kliksauttaen ja teen hyppyjä yhdellä jalalla  suomeksi kirosanoja huutaen." Oikea reisi vuoti valtoimenaan verta. 

Näin tutustuin Manueliin. Miehistä mukavin ja sattumalta portugalilaisista kielitaitoisin lähti mukaan ambulanssiin ja saattoi sidonnan jälkeen sairaalasta kotiinsa. Perhe tarjosi päivällisen.Haimme pyörän korjaamolta. Matkalla vävypoika Fernando esitteli parhaat kalapaikat. Hieman sekavana pakenin leirintäalueen rauhaan ennen kun minut ehdittiin naittaa sukuun.

Kuukausia matkalla, oletko opettaja? Menossa Marbellaan, oletko miljonääri?

Voipunut Renault kameli nojailee Suomen Taiteilijaseuran ateljeetalon sisäpihalla.

Matkaa kertyi 5150 kilometriä. Marbellassa kävin ensi töikseni parturissa. Elokuu oli erittäin kuuma. Pääkadun digtaalimittari vilkutti joka päivä numeroa 37.

Snorklailin ja seurasin olympialaisia. Rafa Nadal voitti kaikki kaiken aikaa. Juoksukilpailuissa espanjalainen sijoittui viidenneksi. Voittajaa ei välttämättä kerrottu.

Tapasin Euroopan parhaiten koulutetun koiran. Se poimi hihnan suuhun ja talutti itseään erittäin elegantin emännän kintereillä pitkin ostoskatua.
Kävin ryhmämatkalla Marokossa ja sen vuoksi aloitan Afrikan tähden nykyään aina Tangerista. Pääsen sanomaan.
Vierailin Alhambrassa. Iltaisin istuin kattoterassilla kuuntelemassa Ana Marian talon Flamenco esityksiä. Tuntui hyvältä olla paikallaan , mutta ei vielä kotona.

Pakettipyörä Malagassa.

Matkan viimeinen seikkailu oli pyörän lentoon laittaminen. Koska painoraja ei punnituksessa ylittynyt annoin kääriä koko paketin laukkuineen. Kelmuveikot riehaantuvat ja laittoivat tuplamuovin samalla rahalla.

Etsin tiskiä, jolla maksaa Finnairin suomessa ilmoittama 55 euroa kuljetuksesta. Minut ohjattiin toimistoon. Se oli täynnä brittejä, joiden lento oli peruuntunut. Pitkän jonotuksen jälkeen virkailija tulosti joitakin papereita, ilmoitti hinnaksi 120 euroa ja lähetti toiseen toimistoon. Täällä katsottiin hinnan olevan väärin. Oikea summa oli 70 euroa ja sen voi maksaa portilla, josta pyörä lähtee hihnalle. Nämä herrat arvelivat minun jo maksaneen jotain jollakin tiskillä. Pyörä lensi maksutta.

Koneesta katselin kyliä ja yksittäisiä taloja, valopisteitä yöpimeässä Euroopassa ja mietin miten pieni olin siellä telttakankaan alla nukkesssani.

Helsingissä pyörä juuttui hihnalle ja kuulin sitä puskevien miesten suusta ensimmäiset sanat suomea.