Onnikassa

Odotan Linja-autoa huoltoasemalla Tampereen Hervannassa. Noin miljoonan askeleen mittaisen matkan voi kohta julistaa päättyneeksi.

Hervannan torni.

Retkellä on ollut monta loppua. Toinen syyskuuta saapastelin viimeiset kilometrit Rovaniemelle. Huokaisin syvään, kun suljin hotellihuoneen oven perässäni. Otin mistään piittaamattoman pitkän suihkun ja levisin lakanoille odottamaan saunavuoron alkua.

Seuraavana päivänä alkoi toinen matka. Muutin Kauppayhtiön kakkoskerroksen taiteilijakäytävälle. Aloin kasata teosta. Siitä tuli patikkaa rankempi viiden viikon ponnistus. Kuvaelma valmistui, tai tarkemmin sanoen, tuli määräajassa näytteille asetettavaan kuntoon. Perjantaina yhdestoista syyskuuta juhlittiin avajaisia Lapin taiteilijaseuran galleriassa. Riemukkaiden karkeloiden jälkeen pakkasin rinkan ja nousin junaan. Jo toukokuussa vanhempien pihasaunaan varastoitu veistosnäyttely piti pystyttää Tampereelle. Seuraavana perjantaina juhlittiin taas avajaisia.

Eikä aikaakaan, kun pääsin jälleen pohjoiseen. Näyttelyn voi kävellä kasaan, mutta purkamiseen tarvitaan nelipyöräinen. Hieno retki sekin. Loputtomasti pimeää tietä, tien varrella tuttuja eväspaikkoja, torkkuja levähdyspaikoilla ja kaiken kruunuksi sinisellä lenkillä täytetty lihapiirakka Korpilahdella.

Vielä, kun malttoi muutaman päivän, voi vuokrata pakettiauton. Sillä kaiken venkoilun jälkeen oli  otettava paku alle. Pakkasin kyytiin kaksi retkeä -purjehtijan ja kävelijän kamppeet- kaksi näyttelyä sekä salaperäisellä tavalla karttuneet viisi kassillista kirjoja ja ajoin saaristoon.

Perästä ladattu pakettiauto.

Ja se saaristo on seuduista kaunein. Minun maisemani. Koti on kiva. Kirjat jonottavat hyllyssä. Lautaselle voi kääntää ikioman äänilevyn. Parvekkeelta näkee lehdettömien puiden lomasta kuunsillan piirtyvän mustaan veteen. Työhuoneella odottavat tuhannet ja toiset tuhannet palikat järjestäjäänsä.

Auto piti palauttaa. Vielä pääsi lenkille Ylöjärven metsiin. Vielä sai kastaa reunattomaan avantoon Veittijärven saunalla ja istua hilpeän illan Tampereen Kapakoissa.

Nyt tulee Onnibussi ja sitten tulee valko vihreä Saaristotien auto. Taittelen lompakkoon matkan viimeiset kuitit. Niitä on kertynyt kaksi kirjekuorta täyteen. Arjen aloitan istumalla jumppamatolle kahvikupin ja kirjanpidon kanssa.

Ja sitten on tämä blogi. Täällä ei ole tultu kunnolla edes Rovaniemelle. Tämän minä vielä kirjoitan valmiiksi.

Nelipyöräisiä.

Maatuvan auton haju.

Kerran ne kimalsivat. Männät kiskoivat tehoa öljystä kiiltävistä pytyistä. Nopeusmittarin neula nousi. Keula kääntyi leveästi autokauppiaan pihasta.

Romua. Ruoste pilkkoo, sammal peittää. Ampiaiset tekevät pesän.

Porsche. Tässä seisoo traktori viistoparkissa. Työkalut maata muokkaavista satoa korjaaviin näyttävät putoilleen niille sijoilleen pitkin metsiä ja pientareita.

Luulen tuntevani. Vanha VW kupla. Ja olen väärässä. Ifa F9.

Volkswagen Derby.

Opel. Tämmöinen oli kaverilla.

Toinen Opel. Aika monella kaverilla taisi olla näitä.

?

?

Saab 99. Näitä oli tässä pihassa neljä vuosikertaa.

Skoda ja Saab.

?

Taidonnäyte. Miten kuski pääsi ulos?

Pitikö rakentaa matkailuauto?

Maitopulloja kuljettava britti?

Takametsän kierrätyskeskuksia riittää yli maanpiirin.

Mitsubishi Lancer.

Hanomag Henschel

Siruja Simosta Koivuun.

Tunnustelin kylmiä väreitä. Ne nousivat vartalon alta, avaruudesta selkärangan ja makuupussin välissä. Jäykkien poronkarvojen hyytävä maininki kohosi koko ruumiin mitalta, ohimoilta varpaiden kärkiin. Jäin odottamaan seuraavaa ja yhä uudelleen se yllätti.

Heräsin kuun valoon. Teltta oli Hömmönkosken laavussa. Simojoki kohisi penkan alla. Kuume oli laskenut. Aamulla voi jatkaa matkaa.

Viivyttelin teltan purkamista. Söin puuroa ja mansikkamarmeladia. Keitin kahvit. Luin sytykkeeksi tuotuja sanomalehtiä, Pohjolan uutisia heinäkuun alusta. Epävarmana, jaloillani torkkuvana lähdin liikkeelle. Edessä odotti tie Sompujärven kautta Koivuun, Kemijoen rantaan. Kartta lupasi aluksi seitsemäntoista kilometriä ilman taloja, kahdella tienhaaralla. Rinkassa painoivat neljän päivän eväät ja vesipussi oli jokea täynnä.

Tiellä nro. 923.

Martimoaavan opaste lupaa patikoivalle perheelle hauliryöpyn.

Matka taittui. Aurinko yllytti käärimään hihat. Eväät maistuivat. Ja päivä venyi.

Tavoittelin tonttia Sompujärven rannasta.  Kartalla toiveita herättänyt määränpää oli rytöä, tiheää koivikkoa ja lettoa. Ei siinä voinut huuhtoa paitaa tai täyttää kattilaa. Jatkoin kulkua peltoaukealle, mutta katsoin sen lopulta liian aukeaksi. Tuhannet hyttyset leimasivat päätöksen.

Jatkoin mäen päälle ja kuin varkain tervolaan. Vasemmalle kintaalle lähti tie, jonka yli lumi oli talvella taivuttanut koivun. Hakkuuaukean takana siinsi pitkästä aikaa oikea maisema.

Aurinko painui männikön taa. Ilma viileni. Tuskastuin hyttysiin. Äreänä ja haluttomana kyyristelin pastakattilan yllä. Tunnistin liian pitkän päivän oireet. Ensimmäistä kertaa jalkoja särki toden teolla.

Tunnustelin kipua. Se oli peräisin avaruudesta makuupussin perällä. Kolea kuuden tuuman rautanaula painui määrätietoisesti vasemman jalan päkiään. Puristin jalkaterän sormien väliin. Ohjasin kivun kiertoradalle käsivarren ja olkapään kautta ristikulmaan, oikean jalan varpaiden juureen. Matkalla se laimeni ja haipui. Nukahdin kieppiin.

Muinainen päällysteenpaikkapiirros.

Heräsin hyvän olon tunteeseen, niin voimakkaaseen, että kurkistin ulos teltan oviaukosta ja varmistin olevani yhä saman aukean laidassa, samalla matkalla. Kuu valaisi tutun todellisuuden. Jatkoin tyytyväisenä unia. Aamulla mustikat olivat kuurassa.

Päätin pysyä kohtuudessa. Kävelisin Tervolan tienhaaraan tai korkeintaan Venekumottuun. Mutta jos kuitenkin jatkaisin vielä seuraavaan tienhaaraan voisin saman tien kävellä Runkausjoen varteen.

Päivä oli suurenmoinen. Täytin laaksossa vesivarastot. Kannoin kahvipannua eväspaikkaa etsien. Se löytyi laakealta kiveltä metsän siimeksestä. Myöhäisen lounaan keitin metsästysseuran kodasta. Sen muovitaljaan oli piirretty nainen verkkosukissa. Vastapäisellä seinällä luki suurin hiilellä huitaistuin kirjaimin RINTALIIVIT.

Herkkää viivaa kodan seinässä. Lehmikumpu.

Tiellä liikkui paljon autoja. Useimmilla oli peräkärry ja kyydissä merkillinen lasti. Nippu armeijan polkupyöriä, pari moottorikelkkaa, soppatykkejä. Valtavalla lavetilla kyydittiin maastomaalattuja koppiautoja.

Syy selvisi, kun taas rantanäkymiin pettyneenä jatkoin matkaa yli Runkausjoen. Mäellä oli puolustusvoimien varikko. Siellä oli pidetty huutokauppa. Pohjois-Karjalainen porukka oli ostanut radioautona palvelleen Gazin. Vaunu hyytyi 150 metriä portin jälkeen. Kotitalliin olisi vielä lähemmäs 500 kilometriä. Istuin huolettomien veikkojen nuotiolle. Nautittiin kahvit ja konjakit. Tulin voimieni tuntoon ja päätin jatkaa kunnes kankaalta löytyisi teltan pohjan kokoinen ala tasaista maata. Puolen kilometrin päässä tervehdin toista Gazin alla kömyävää porukkaa.

Vastaan tuli ensimmäinen Rovaniemelle osoittava viitta. Sitten tuli Kemijoki ja luultavasti kilometriennätys. Ossauskoskella oli palkintona uimaranta, laavu ja hoidettu nurmi.

Yö alavalla joenrannalla oli hyytävä. Heräsin kylmään. Levitin avaruuspeiton teltan pohjalle. Puin villakalsarit ja pujottelin takaisin pussiin. Tuntui hyvältä, kun oli varaa kohentaa oloja.

Pitkän eilisen jälkeen lupailin taas herkkäuskoiselle itselle lyhyttä ja erittäin hidasta päivää. Tassuttelin paljain varpain aamupesulle hiekkarantaan. Huuhtelin paidan ja sukat. Roiskin vettä kainaloon ja huijasin lopulta aamuhaluttoman ruumiin pulahtamaan uimasille. 

Raikkaana ja reippaana ylitin joen. Peuran Teboilin noutopöytään oli vain pari kilometriä.

Telttapaikat ja yökylät, Kempele-Rovaniemi.

20.08. Kempele.

21.08. Iina, Oulu. Kuvassa Mauno.

22.08. Haukipudas.

23.08. Illinsaari, Ii.

24.08. Nyby, Olhava.

25.08. Kuivaniemi.

26.08. Petäjäkoski, Simo.

27.08. Hömmönkoski, Simo.

28.08. Tervola.

29.08. Ossauskoski, Tervola.

30.08. Kyllikki ja Olavi, Vähäkarinperä, Tervola.

31.08. Muurola.

01.09. Ala-Korkalo, Rovaniemi.

Telttapaikat ja yökylät, Larsmo-Liminka.

09.08. Larsmo.

10.08. Larsmo.

11.08. Houraati, ulkoilualue, Lohtaja.

12.08. Kalajoki.

13.08 ja 14.08. Jenny, Kalajoki. Kuvassa varsa.

15.08. Yppärin lintutorni, Pyhäjoki.

16.08. Piehingin pato, Raahe.

17.08. Liisa ja Markku, Pattijoki. Kuvassa Aslakki.

18.08. Pattijoki.

19.08. Liminka.

Vaarojen tiellä.

Ville papalla, sodat käyneellä miehellä, oli aina revolmylveri mossen hanskalokerossa. "Onko Kimmolla pistooli mukana," kysyi kaverin isä. "Pitäisi olla," hän tähdensi.

Lähdin vastuuttoman huolettomasti. Minulla ei ole aurinkovoidetta, hyttysmyrkkyä, punkkipihtejä, kyypakkausta, karhukelloa tai susitussaria.

Punkkipihtejä olisin tarvinnut jo kahdesti. Askaisissa kahdeksanjalkainen kiusanhenki kaivautui napaan. Virallisen työkalun sijasta käytin pikku sveitsiläisen maailman parhaita pinsettejä. Punkki irtosi, mutta oli mahdotonta sanoa tuliko pää mukana. Otus oli vastakiinnittynyt ja pienen pieni.

Toinen verenimijä ponkaisi kyytiin Jurvan peripohjalaisesta nurmesta. Tämä ehti pullistua paljon suuremmaksi. Kiersin sen irti sormin.  Punkki mahtaa kyyn ohella olla minulle vaarallisin peto.

Suomen vaarallisin eläin on hirvi. Se kuitenkin uhkaa vain autolla kiiruhtavia, vaikka jokunen on rynninyt ihmisten olohuoneisiin ja saanut aikaan kauhean siivon. Ison tien laitaa kulkiessa, ennen Säkylää näin läheltä piti tilanteen kuin näyttämöllä. Eläin hyppäsi komeassa kaaressa, turkki ilta-auringossa hehkuen yli tien. Vastaan tuleva henkilöauto ei ehtinyt edes hidastaa. Väliin jäi vajaa kolme metriä.

Karhunjälki.

Karhuista ja susista oli puhetta Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Lauhavuoressa yöpymistä neuvottiin peräti välttämään.

Minä kohtasin otson jäljen pari kilometriä ennen Ylisen Tervalammin nuotiopaikkaa Noormarkussa, Satakunta-Pirkanmaa vaellusreitillä. Tassunkuva oli painunut selvästi turpeeseen. Samaan läpeen oli iskenyt sorkkansa myös hirvi. Saattoi kyseessä olla myös ilmestyskirjan peto, sorkkakäpäläinen hirmu. Varmuuden vuoksi tapailin marssilauluja suolla tarpoessani.

Nanoq, arktisen museon eteisessä varoitettiin valkoisesta nallesta.

Lohtajalla karhut varoittavat kanuunankuulista.

Auto on maantien vaarallisin peto, varmasti myös minulle.

Illan tummuessa yöksi samalla suolla, mietin aarnivalkeilla aarteita vartioivia aaveita. Ja ainahan on olemassa myös vaara tulla ufojen sieppaamaksi.

Lokakuussa 2010 samosin Mynämäen ja Yläneen rajaseudulla. Asetuin yöpuulle Vesirauman mäen laavuun. Syysillan pimeydessä mielikuvitus riistäytyi irti makuupussin kahleista. Kalman harmaat, pitkä raajaiset, mantelisilmät skannasivat parhaillaan laskeutumispaikkaa. Pian ne hoippuisivat nuotiopiiriin. Sitten kuulin sudet. Kolme tai neljä hukkaa ulvoi pohjoisen puolella. Eivät olleet kaukana. Olin helpottunut. Nyt eivät uskalla avaruuden arkajalat tulla.

Lentävä lautanen Vahdossa.

Jokamiesluokan telttailu huolestuttaa ihmisiä. "Nykyään on liikkeellä kaikenlaista." Bodomin järvellä vuonna 1960 tehtyjä murhia on muisteltu, mutta vastaavia telttaan teurastuksia ei kukaan tiedä tapahtuneen sen jälkeen.

Maantirosvoja on liikkeellä paljon menneitä vuosisatoja vähemmän, mutta toisaalta, kyllä nykyäänkin on liikkeellä kaikenlaista.

Räjähtänyt matkailuauto Kuhankuonon parkkialueella.

Kuhankuonon parkkipaikalla retkotti poltettu matkailuauto. Vastakkaiseen kulmaan oman autonsa pysäköinyt mies tiesi kertoa tapahtumista. Hän oli tullut paikalle, kun rikospoliisi vasta veteli teippejä raadon ympärille. Poliisin oli hälyttänyt mekastukseen herännyt naapuri. Hän oli seurannut aamuyön hulinaa puskassa piilotellen.

Hiekkakentälle oli tuona heinäkuun yönä pysäköity kaksi autoa. Sininen farmari ja matkailuauto. Aamupuolella kurvasi aukealle valkoinen pakettiauto. Miehet mursivat auki molemmat pysäköidyt autot ja penkoivat ne läpikotaisin. Matkailuauto tuikattiin tuleen. Hurjapäät kaahasivat paikalta juuri parahiksi, ennen kun toinen auton kaasupulloista räjähti.

Matkailuautoa kuljettanut nainen oli partiotyttöjen ryhmän kanssa viettämässä yötä laavulla. Rikospoliisin puhelu herätti varhain.

Minun polullani metsät ovat olleet hiljaisia, laavut tyhjiä ja autiotuvat autioita paitsi Joutsijärven Sisälmystenlahdessa. Siellä majoittui toista hääpäiväänsä viettävä nuoripari. Täysikuu kuvastui erämaajärven tyyneen pintaan. Minä majoituin telttaan.

Saman autiotuvan vieraskirjasta löysin alla olevan kirjauksen. Ei se välttämättä hengenvaarallista olisi, mutta taatusti ottaisi päähän jos pitkän päivän päälle törmäisi törpöttelevään revohkaan.

Portugalissa ei tarvitse arvailla onko vai eikö ole metsäpalovaroitus voimassa.

Vaarallinen lasku Oravaisissa. Kylläpä pelottaa.

Vaarallisia kurveja viidentoista kilometrin mittaisessa laskussa. Kylläpä pyöräilijää naurattaa. Espanja.

Tämä kyltti tuli vastaan Nepalilaisen petäjän kyljessä. "Älä kävele yksin viidakossa". Kysyin oppaaltani Santoshilta, mikä vaara metsässä vaanii. "Voi olla rosvo. Ehkä karhu tai leopardi," laskeskeli Santosh.

Meillä on metsässä turvallista ja tiellä myös, kunhan muistaa ensin katsoa vasempaan, sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan.