Polkupyörällä Grassinaan

Vuosaaren satamassa sidoin pyörän kumilenkeillä ruuman kaiteeseen. Merellä söin kuin ruhtinas. Saunoin ja viruin porealtaassa. Espanja voitti taas jalkapallon Euroopan mestaruuden. Varhain heinäkuun toisena aamuna 2012 rantauduin jälleen Rostockiin.

Mecklenburg-Etu-Pommeri on hyvä paikka aloittaa pyöräretki. Seutu on tasaista. Suurimmat kaupungit ja tihein moottoritieverkko ovat kaukana lännessä. Pyörätiet sukeltavat tuulipuiston vainiolta tammimetsään. Kotimaista kymmenien kilometrien korpivaellusta ei täällä ole. Kun kylän  jättää taakseen, seuraava tapuli jo näkyy. Marketti, leipomo ja döner-kebab ovat aina lähellä.

Uuden pyörän rungossa luki German bike technology. Siinä oli parhaat osasarjat. Varusteet, jotka viimeksi eivät toimineet vaihdoin parempiin ja kevyempiin.

Ensimmäiset leirintäalueet olivat tuttuja. Schwaanissa pystytin teltan saman männyn juurelle. Plau am Seessä kahlasin taas siihen seehen.

Matkareitti Rostock Grassina.

Kesällä 2008 arvasin jo matkalla tulleeni puijatuksi. Kahden kuukauden aikana satoi neljä kertaa. Takki ja pitkät housut matkustivat syvällä tyyrpuurin puoleisen laukun uumenissa.

Polkupyöräilijä on sään armoilla. Nyt satoi joka päivä. Satoi vettä ja ukonilmalla satoi rakeita. Tasangolla pelkäsin salaman lyövän hengiltä. Autoilijat kannustivat peukulla ja torvella. Miten säälittävältä saatoin näyttää heidän silmissään, kun pyyhkijät eivät jaksaneet huitoa tuulilasia kuivaksi. Tuuli navakasti ja aina vastaan. 

Väsynyt pyöräilijä ottaa kelin oikut hyvin henkilökohtaisesta. Aamuisin käärin kasaan märän teltan ja puin jalkaan märät kengät. Paraskaan vaniljatäytteinen pulla ei kirkastanut tunnelmaa. Rengasrikkoja sattui usein. Uusi hieno levyjarru alkoi kihnuttaa.

Päiväkirja 13.7. "Jos minulla olisi kuukauden kesäloma, en tuhlaisi sitä tähän."

Dessau. Pystytin teltan katokseen.

Soitto kaverille kohottti mielialaa. Susa oli kotona. Voisin kyläillä.

Rullasin keskelle paraatia. Pormestari puhui. Miss Selb heilutti kaupungintalon parvekkeelta. Tuhannet ilmapallot kohosivat kirkontornin ohi. Laulu raikui. Wiesenfest. Alkoi juhlien neljäs päivä. Suoraan satulasta kiipesin Baijerilaisen kaljateltan pöydälle hoilaamaan. Litran tuoppi heilutti minua. Oli myös snapsiteltta. Nahkahousut tuntuivat ainoalta järkevältä vaatekappaleelta.

Seuraavana päivänä krapulainen opettaja opetti krapulaisia oppilaita. Minä täytin pesukoneen, nautin rajoittamattomasta netistä ja ilman polettia valuvasta suihkusta. Iltapäivällä keitin trangialla pannukahvit parvekkeella. Muistelimme Oranki-artia. Tutustuimme ympäristötaidetapahtumassa Pellossa, kesällä 2010. Ihmeen läheiseksi voi uusi ystävä tulla reilun viikon aikana, olkoonkin, että Oranki-olosuhteet olivat vallan ainutlaatuiset.

Alppien sinertävä sahalaita kohosi taivaanrantaan kuun puolivälissä. Halusin nähdä maiseman korkealta ja ylittää vuoret mahdollisimman suoraviivaisesti. Valitsin Itävallan korkeinta huippua sivuavan Grossglockner hochalpenstrassen.

Stairway to heaven tai highway to hell.

Irrotin kihnuttavan etujarrun. Ajoin jokivarsia seuraavaa Tauern Radwegiä  sisään aukosta vuorten muurissa. Maailma muuttui taikaiskusta kiviseinin rajatuksi.

Nousu alkoi heti Fuschin leirintäalueen jälkeen. Aurinko porotti. Hikiset kämmenet lipsuivat ohjaustangolla. Tietullin portilta Fuscher Törlin näköalapaikalle kertyi yhtäjaksoista nousua 1283 metriä 12,9 kilometrin matkalla.

Pitkissä nousuissa pitää vaihtaa pienimmälle rattaalle, malttaa mielensä  ja sinkuttaa sitkeästi. Hitaammin, aina vaan hitaammin. Rauhallisesti hengittäen.

Toiseksi viimeisessä kiharassa tavoitin maantiepyörällä tahkoavan urheilijan. Mies puri hammasta ja polki laidasta laitaan kiemurtaen. Minä ohitin pyörää taluttaen.

Vielä kuusi kiharaa näköalapaikalle.

Fuscher Törl, 2428 metriä merenpinnasta, esim. Rostockista.

Kiipeämisen kestäessä helteinen aamupäivä vaihtui hyytäväksi tihkusateeksi. Pilvien alareuna roikkui 1800 metrissä. Näköalapaikalta nousu jatkui vielä monen kilometrin verran. Lopulta saavuin huipulle, Hochtor 2504 m. Olin yksin. Satoi kaatamalla. Suojauduin suljetun opastuskeskuksen ovensuuhun. Salamat löivät kaikkialla ympärillä.

Lähdin laskuun. Vesi pärskyi ja virtasi. Tie oli liukas kuin jää. Kohmeiset sormet väsyivät jarrun pumppaamisesta. Aurinko tuikkasi säteensä pilvien välistä ja sytytti sateenkaaria, jotka olisi ohi kiitäessään voinut poimia kimpuksi kouraan. Pilvet nousivat sinisen usvan verhoamasta laaksosta ja toiset kiisivät alas rinnettä pimentäen taas maiseman.

Näkymä näköalapaikalta.

Sade ja kurja kohmeisuus jatkui Italian rajalle asti. Dolomiiteille noustessa ilma kirkastui ja samalla kirkastui pyöräilijän mieli. Täällä Matti A. Jokinen oli kiipeillyt 50-luvulla. Olin lukenut Ville-papan antaman kirjan niin monta kertaa, että tunsin huiput nimeltä.

Muistelin myös suomalaisten mainetekoja vuoden 1956 talviolympialaisissa. Haku Veikko voitti kolmenkympin hiihdon ja oli viidelläkympillä toinen. Viestissä tuli hopeaa. Naiset voittivat kolme kertaa viiden kilometrin viestin. Mäessä tuli kaksoisvoitto. Neuvostoliitto osallistui ensimmäisen kerran talvikisoihin ja oli heti mitalitaulukon ykkönen.

Vihdoin Dolomiiteilla.

Parkkeerasin pyörän Lago di Misurinan rantaan ja lähdin patikoimaan.

Rinteillä oli lunta. Yöllä lämpötila laski pakkasen puolelle. Puin päälle kaikki kolme mukana olevaa paitaa ja takin. Aamukahvi läikkyi tärisevissä käsissä. Kaikki muut paistattelivat rinta paljaana. Laskettelin alemmas sairastamaan ja suunnittelin reitin uudelleen.

Trevison tasangoilla alkoi toisenlainen koitos. Lämpötilä keikkui 35-42 asteen välillä. Kiiruhdin läpi loputtoman kauppakeskusten ja teollisuusalueiden erämaan. Poikkesin Venetsiassa ja jatkoin Adrian meren rantaan. Ei varjoa missään. "Inferno" hehkuttivat paikalliset sanomalehdet. Menetin ruokahalun. Elin mansikoilla ja imeskelin sokeripaloja espresso-kahvin kanssa. Olo oli kevyt ja päättäväinen, toisin sanoin turta ja pakkomielteinen. Päätin unohtaa hassun ajatuksen kävellä Rovaniemelle.

Isola Verdessä sain jättimäisen camping villagion viimeisen vapaan telttapaikan. Se oli baarin nurkalla. Viideltä alkoi lasten laulukilpailu. Sitä seurasi lasten tanssikilpailu. Seuraavaksi mittelivät aikuiset musiikkitietokilpailussa. Vielä erä kilpatanssia ja sitten disko.

Ymmärsin, ettei yksi kaukaa pohjoisesta polkenut mies voi odottaa Italialaisten keskeyttävän ilakointia vaikka olisi kuinka väsynyt. Kiedoin paidanhihat pään ympärille ja muistelin ranskalaista leirintäaluetta, jonka vieressä ajettiin rekoilla kilpaa ja sitä toista, jossa teltan vieressä oli pelastushelikopterin kenttä. Heittivät kuusi keikkaa sinä yönä.

Maantien kuningas.

Villafrancassa voitin pyöräkilpailut. Kurvasin pääkadulle. Selostaja pomppasi pystyyn kuorma-auton lavalla ja puhkesi huutamaan. Kansa hurrasi. Jotkut juoksivat rinnalla. Pakenin samalla vauhdilla. Myöhemmin löysin sanomalehden, josta selvisi, että oikea voittaja oli Sara Coffinardi. Hän paahtoi 81,9 kilometriä ajassa 2h 13min. Keskinopeutemme taisi alkaa eri numerolla.

Vielä nousivat eteen vuoret. Aamulla ne olivat kangastus. Illan tullen olin jo niin syvällä niiden sylissä etten tasankoa muistanutkaan. Kaksi leirintäaluetta ja maatilamajoitus oli lopettanut. Tuuli huusi ja minä huusin, mutta sen ei ollut pakko kuunnella.

Aurinko laski oikean olkapään taakse. Vasemmalta, rinteiden takaa kohosi kuu. Kaskaat rouskuttivat. Ajovalo seurasi serpentiinitietä. Yksin, vuoristossa, 2000 kilometriä kotoa, nälissään, ilman tietoa yöpaikasta ja yhtäkkiä oli valtavan hyvä olla. Luulin ymmärtäväni, miksi tielle lähdetään.

Firenzen katot Campanilen huipulta kuvattuna.

Suomen Taiteilijaseuran Grassinan ateljeetalo oli tietenkin huikean jyrkän kukkulan huipulla. Hautova kuumuus jatkui. Asukkaita oli yhdeksän. Sisko lensi tyttärensä kanssa käymään. Juhlimme Hennyn italialaista täysi-ikäisyyttä. Pihassa norkoilevat kissat saivat parempia nappuloita ja uudet nimet, Kisu, Kisukisu ja Kisukisukisu.

Kirjailija saapui junalla Pariisista tapaamaan Grassinan luurankomiestä. Nautin yksin matkustamisesta, mutta ravintolat ja museot antavat enemmän hyvässä seurassa.

Kuun lopulla kissat katosivat rapulta. Pääovella tarjottiin salamia ja kaviaaria. Toscanan tähtien alla ajatus noin miljoonasta askeleesta alkoi taas tuntua hyvältä.

Viimeinen seikkailu odotti Roomassa.Luulin maksaneeni pyörän rahdin jo etukäteen. Virkailija oli eri mieltä ja lähetti toimistoon kentän toiseen päähän. Matkalla rahdin hinta kasvoi ja siihen päälle tuli palvelumaksu. Runsain tarroin koristeltu paketti pääsi matkaan erityisestä erikoisportista. Helsinkiin se ei tullut.

Pakettipyörä Tuulensuussa.

Matka jatkui suoraan Tuulensuun taidesäätiön ateljeetaloon Viitasaarella. Pyörä tuli muutaman päivän perästä taksilla. Ehdin vielä kärnänkoskelle kalastamaan taimenta ennen syysrauhoituksen alkua.