Lokakuussa 2008 jurnutin lainatulla Hiacella kuudensadan kilometrin matkan Joensuuhun. Auton perä oli kattoon asti täynnä puuveistoksia. Pystytin näyttelyn Taidekeskus Ahjon Sysi-saliin.
 |
| Niin sanottu kattokuorma. |
 |
| Lasti on purettu |
Avajaisissa meitä oli neljä henkeä. Minä, toiseen huoneeseen työnsä ripustanut taiteilija, Joensuun taiteilijaseuran puheenjohtaja ja galleriasihteeri. Kolme nuorta miestä erehtyi ovesta sisään. Markkinoimme ilmaista tarjoilua. "On omat kaljat", totesivat pojat ja hiippailivat kassit kilisten pihalle. Meillä oli hauska ilta Jokelassa.
Kolmen viikon kuluttua pudottelin tietä numero 71 lounaaseen. Taas oli lainapaku alla. Peräkontin täytti purettu näyttely.
Jo vuotta aiemmin olin hakenut näyttelyaikaa Ahjoon. Olin iloinnut saadessani myöntävän päätöksen. Olin rakentanut veistoksia ja hionut kokonaisuuden saliin sopivaksi. Olin laatinut tiedotteet ja painattanut kutsukortit. Sali oli hieno ja lattia aivan erityisen upea. Muutama katsojakin kävi ja Karjalaisessa oli hyvä juttu.
Ohitin maailman suurimman puukirkon. Alkutalven aurinko paistoi matalalta silmiin. Radio kuului huonosti. Väsytti. Tunsin olevani pähkäpöljä. Päätin siinä rattia pyöritellessä, että enään en lähde pölkkyjäni näin kauas kuljettamaan.
Toisaalta on aina riemuisaa rullata uudelle paikkakunnalle näyttämään töitään. On kiva syödä rekkamiehen eväitä valtatiellä. Ja kaikkein parasta on jos saa levittää makuupussin gallerian lattialle, vielä muotoaan hakevan näyttelyn sekaan.
Minä haluan töitäni esille ympäri maan piirin ja jos kerran maan pohjoisimmalla taiteilijaseuralla on galleria Rovaniemellä, varsinkin siellä haluan pitää näyttelyn. Yhtään raskasta puuveistosta en tahdo sinne raahata, enkä yhtään pakettiautoa vuokrata. Helmikuussa 2012 välähti. Minä kävelen.
Kolmen viikon kuluttua pudottelin tietä numero 71 lounaaseen. Taas oli lainapaku alla. Peräkontin täytti purettu näyttely.
Jo vuotta aiemmin olin hakenut näyttelyaikaa Ahjoon. Olin iloinnut saadessani myöntävän päätöksen. Olin rakentanut veistoksia ja hionut kokonaisuuden saliin sopivaksi. Olin laatinut tiedotteet ja painattanut kutsukortit. Sali oli hieno ja lattia aivan erityisen upea. Muutama katsojakin kävi ja Karjalaisessa oli hyvä juttu.
Ohitin maailman suurimman puukirkon. Alkutalven aurinko paistoi matalalta silmiin. Radio kuului huonosti. Väsytti. Tunsin olevani pähkäpöljä. Päätin siinä rattia pyöritellessä, että enään en lähde pölkkyjäni näin kauas kuljettamaan.
Toisaalta on aina riemuisaa rullata uudelle paikkakunnalle näyttämään töitään. On kiva syödä rekkamiehen eväitä valtatiellä. Ja kaikkein parasta on jos saa levittää makuupussin gallerian lattialle, vielä muotoaan hakevan näyttelyn sekaan.
 |
| Galleria-camping. Pihatto, Lappeenranta 2007. |
Minä haluan töitäni esille ympäri maan piirin ja jos kerran maan pohjoisimmalla taiteilijaseuralla on galleria Rovaniemellä, varsinkin siellä haluan pitää näyttelyn. Yhtään raskasta puuveistosta en tahdo sinne raahata, enkä yhtään pakettiautoa vuokrata. Helmikuussa 2012 välähti. Minä kävelen.
 |
| Taiteen levinneisyys. Näillä paikkakunnilla töitäni on ollut esillä näyttelyssä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti