Kengät.

Kuljen kesät talvet kahdenkympin tennareissa. Erilaisiin, erityisiin tarkoituksiin löytyy komerosta koko joukko lajijalkineita. Juoksukengät, pyöräilykengät, turvakengät, kiipeilykengät, monot, kumisaappaat, kahluusaappaat ja räpylät.

Vuonna -95 ostin ensimmäiset vaelluskengät. Piti hankkia mahdollisimmat raskaat ja jäykät saappaat. Niillä piti pärjätä viidakosta vuoristoon, missä tahansa kelissä, vaikka  kuinka kulkisin vain Pirkanmaan poluilla. Ostin patikkauskottavuutta. Ostin Meindl Tunturisudet.

Tein hyvät kaupat. Samoilla jalkineilla saapastelin Seitsemisen kansallispuistossa, hölskyvässä suossa neljänkympin helteessä ja Kittilässä viidenkympin ennätyspakkasessa. Käytin kenkiä kaksitoista vuotta. Opin rullaamaan jäykällä pohjalla. Ne muotoutuivat täydellisesti istuvaksi. Kasvoin myös kulkijana. Lopulta kengät pääsivät polkemaan viidakon aluskasvillisuutta ja kapuamaan vuorille. Andeilla oikean isovarpaan kohdalle ilmestyi reikä. Olin kävellyt puhki saksalaiset vaelluskengät.

Seuraavaksi harkitsin kevyempiä kenkiä joustavammalla pohjalla, mutta niin vain päädyin taas Tunturisusiin. Kuudes vuosi menossa. Kestävyyteen voi luottaa. Säärystimien kanssa näillä voi painella rämeeseen, hankeen tai hakemaan hiiliä hornasta. Tämä pari ei kuitenkaan ole saavuttanut samaa istuvuutta tai ihastusta kuin kenties myyttisiin mittoihin kasvanut edeltäjänsä.

Noin miljoonaan askeleeseen valmistautuessa pääsin taas pohtimaan parasta kenkää. Luotin Meindliin. Katselin mallia Vakuum GTX. Partioaitan ehdotus oli Hanwag. Siispä malli Tatra, ajattelin minä. Kevyempi olisi parempi tuumivat asiantuntijat. Siirryttiin vaelluskenkien kategoriasta ulkoilujalkineisiin. Sovitin Hanwag Banksia. Se oli selvästi kapea. Seuraavaksi vedin jalkaan vasta hyllyyn saapuneen mallin Alta Bunion. Tämä tuntui hyvältä. Vaikutelma ei ollut välittömästi ihana, mutta kaiken sovittelun jälkeen kenkä vaikutti parhaalta vaihtoehdolta.

Vastoin järkeä ja kaikkia suosituksia lähdin tielle ilman kenkien kunnollista sisäänajoa. Alku ei ollut lupaava. Mietin voinko vielä vaihtaa kengät, kun Turussa poikkean Partioaittaan. Siihen mennessä kengät olivat kuitenkin jo lunastaneet paikkansa.

"Monetko kengät?" Yksi yleisimmistä kysymyksistä tien päällä. Monetko olin kuluttanut loppuun tai monetko minulla oli mukana. Minä kävelin soralla ja päällysteellä, pitkospuilla ja lohduttomassa kivikossa. Painelin valtatien laidassa ja oioin umpimetsässä. Kuljin kahden kuukauden ja reilusti 1100 kilometrin verran. Kenkiä oli tasan yhdet ja niillä samoilla kengillä aion kävellä vielä toisenkin tonnin.

Ainoastaan kenkien ominaisuudet jatkuvassa sateessa jäivät selvittämättä tässä pitkän matkan testissä. Enimmän aikaa paistoi aurinko. Missään vaiheessa ei satanut kahta päivää peräjälkeen. Miten olisi kalvoton nahkakenkä kestänyt sen oikean, aina vaan vettä valuvan suomen kesän?

Kengät naulassa, mutta vain kuvauksen ajan.

"Oiva valinta esimerkiksi Santiago de Compostelaan.", sanotaan Partioaitan tuote-esittelyssä. Täsmälleen. Erinomainen kävelykenkä.

http://www.partioaitta.fi/Hanwag_Alta_Bunion