Keltainen teltta.

Alan lehdessä arvioitiin teltta. Kerrottiin, kuinka kevyt se on. Kuvailtiin, miten helppo se on pystyttää ja miten kankaaseen tullut reikä kuroutuu umpeen melkein itsestään.

Suunnittelin pyöräretkeä. Tarvitsin teltan. Se voisi olla tämä, jos sen jostain löytäisin. Maahantuoja joko oli tai ei ollut. Kaksi kauppaa Helsingissä ehkä myi, ehkä ei. Soitin ensimmäiseen. Sain kuulla, ettei niitä koskaan ollut hyllyssä ollutkaan. Toinen -Mikonkadun Intersport- osui reitille, kun kevättalvella 2008, jostain taiteellisesta syystä harhailin pääkaupungin kaduilla.

Keltainen teltta seisoi muutaman muun seurassa liikkeen lattialle pystytettynä. Kurkistin sisään. Keskellä oviaukkoa komeili kurainen kengänjälki. Esittelyteltta oli viimeinen laatuaan. Lisää ei ollut tulossa. Tämän saisi puoleen hintaan.

Ensimmäinen oma teltta. Vaude Hogan Ultralight. Pakattuna 56x15 senttimetrin käärö. Painoa 1700 grammaa. Koepystytin sen olohoneeseen. Ensimmäisen kerran yövyin kalaretkellä Timmelotissa.

Keltainen kalamaja.

Näin se käy. Sisäteltta levitetään valitulle tontille. Tilaa tarvitaan noin kolme neliömetriä. Alumiinikaari kootaan. (Uutena, kun putkien sisällä kulkeva kumilanka oli vielä jäntevä, nippu tuntui oikenevan teen muotoon lähes omin voimin, piukeiden napsahdusten säestyksellä.) Kaari pingotetaan pohjan etukulmiin ja takapäätyyn. Kangas ripustetaan kaareen. Ulkoteltta heitetään päälle. Takakulmat kiinnitetään maahan kahdella kiilalla. Ulkoteltan liepeet levitetään niin ikään kahdella ja viides kiila avaa eteisen. Yleensä tämä riittää.

Opin askelkuvion. Monta kertaa tulivat tanssia vierestä seuranneet leirintänaapurit kysymään teltan tarkempia tietoja.

Vastarakastuneet tai kaksi sopuisaa muskettisoturia  voivat yöpyä tässä niin sanotussa kahden hengen teltassa. Yhdelle tilaa oli hyvin. Isokin reppu mahtui sisälle. Korkeus riitti istumiseen. Tila oli ihmeen valoisa. Monta kertaa petyin sään todellisuuteen, kun sisällä paistoi aurinko ja ulkoa kuului selvä sateen ropina.

Maja kulki mukana ulkoluodoilta alppiniityille. Mikään tuuli ei puhkunut sitä kumoon. Kattoa takoivat raekuurot ja huuhtoivat monen päivän sateet. Kulkija pysyi kuivana kolossaan. Valmistajan suosittelemaa erillistä suojamattoa en koskaan käyttänyt. Pohjaan tuli yksi reikä, niin pieni, että vain asialleen omistautunut muurahainen mahtui siitä vieraisille.

Bem de Odivelas, Portugali.

Serpa, Espanja. Naapuri toi päivänvarjon ja kylmän kaljan.

Sao Martinho do Porto, Portugali. Sirkusteltta, huvilateltta, minun teltta.

Pieni maja suuressa maisemassa. Lewis ja Harris, Ulko-Hebridit.

Hyttysverkkona Kangasniemellä.

Heiligenblut, Itävalta.

Isola Verde, Italia. Naapuri toi pöydän.

Lähtiessäni kävelemään sain Partioaitasta vaatteet päästä varpaisiin ja välineet keittiöstä makuuhuoneeseen. Telttaa en edes pyytänyt. Tuntui hyvältä lähteä tielle läpikotaisin tuttu pesä repussa.

Kaariputken jaokkkeeseen ilmestyi murtuma heti matkan toisena päivänä Houtskarissa. Teltan mukana tuli pätkä alumiiniputkea, the pole doctor. Asetin sen liitoksen päälle. Kaikki oli taas kunnossa. Jurvaan saakka.

Odotin Metsäpirtin kuistilla taukoa sateeseen. Sellaisen tullen kiirehdin heittämään majan pystyyn. Putken liitosholkki katkesi kuivakkaasti risahtaen. Sade valui selkään. Kankaat kainalossa palasin katokseen. Tuntui pahalta. Alunperin luotettavin väline alkoi pettää, enkä ollut vielä edes puolessa välissä. Valmistauduin yöpymään penkillä. Keitin kahvit ja kaivoin esiin kaikki herkut.

Tutkin vaurioita otsalampun valossa. Hyvä pätkä holkkia piileskeli putken sisällä. Pihdeillä nakertaen mursin putken reunaa sen verran, että onnistuin kiskomaan esiin tarvittavan tuuman. Sade taukosi. Sain teltan pystyyn.

Muistoja; vettä kaataa, teltta hajoaa, punkki kiipeää sääreen.

Kolmas murtuma, pitkä halkeama, tuli Oravaisissa. Paikkasin sen liimaamalla putken päälle rivin nippusiteitä tiukasti rinnakkain. Nyt voi vain toivoa, että teltta kestäisi matkan loppuun. Pystytystanssiin oli tullut uusi liike. Kaaria taivuttaessa taivutin myös selkää ja käänsin päätä pysyäkseni poissa mahdollisesti nenille hyppivän putken tieltä.

Muurolassa pystytin teltan omituiselle muurahaisia kuhisevalle aukiolle, aution mökin takana. Päivä oli venynyt törkeästi yli takarajan. Pimeys laskeutui. Taas napsahti holkki poikki. Tätä en saanut vedettyä esiin. Yritin lastoittaa kaaren kiristämällä liitoksen maakiilojen väliin. Pakettia koossa pitävät nippusiteet eivät pärjänneet alkuunkaan kaaren jännitykselle. Tikkuja sinkoili pitkin heinikkoa. Lopulta katkaisin putkia nipussa pitävän kumilangan. Jätin viallisen jaokkeen pois. Pääsin kömpimään miten kuten kenottavaan majaan.

Vaude vinottaa Muurolassa.

"Hyvinkä nukutti?", kysyi marjastaja, joka aamulla käyskenteli leiriin. Aukiolla oli ollut turkistarha. Yrittäjä asui pikku mökissä. Lisäsiivessä pidettiin hevosia. Tuli konkurssi. Vaimo lähti. Viina vei. Hevoset piti lopettaa. Mies hirtti itsensä avokuistille.

Jäljellä oli vielä yksi yö. Teltta ei kestänyt loppuun asti, mutta siinä voi kikkaillen yöpyä.

Perillä päätin selvittää onko Vaudella maahantuojaa, jonka kautta saisin hankittua uudet kaaret. Maahantuoja löytyi Rovaniemeltä. Sovittiin sähköpostilla, että toimitan kaaret keskustan urheiluliikkeeseen. Matkaa työhuoneelta kertyi kolmesataa metriä.

Kepit lähtivät Saksaan valmistajan silmäiltäväksi. Arveltiin alumiinin yksinkertaisesti väsyneen. Olin viettänyt teltassa noin sataviisikymmentä yötä.

Murtuneet kaaret.

Lokakuun lopulla palasin pohjoiseen purkamaan näyttelyä. Samana päivänä saapui viesti. Uudet kaaret voi noutaa urheilukaupan tiskiltä.

Marraskuussa kotiuduin liki puolen vuoden poissaolon jälkeen Norrskataan. Ensitöikseni pystytin teltan olohuoneeseen. Kaaret olivat kokoa isomman Hoganin. Sähköpostia, kepit matkahuoltoon ja oikeat tulisivat aikanaan.

Vuoden vaihteen jälkeen otin taas yhteyttä maahantuojaan. Nyt jo jonkin verran sähköpostituttu Mika totesi homman venyneen liian pitkälle. Saisin uuden teltan. Loppuviikosta poimin kirkonkylältä muoviin kiedotun vihreän pötikän.

35x14 senttimetrin kääreestä kömpi voimalisko, Vaude Power Lizard. Taas pystytin teltan olohuoneeseen. Tällä kertaa se vaati enemmän vaivannäköä, koska maja ei ole vapaasti seisova.  Tilaa on enemmän.  Painoa huimasti vähemmän, vain 1050 grammaa. Camping-ja outdoorawardseja on kuin mitaleita neuvostokenraalin rintapielessä.

Lisko joutuu koville. Sitä tullaan kaikissa käänteissä vertaamaan telttaan, jota totuin pitämään kaikin puolin retkilleni sopivana, lähes täydellisenä.