Askeleita ennen askeleita

Toukokuun toiseksi viimeisenä lähdin kävelemään. Näitä askeleita ei vielä lasketa niihin noin miljoonaan, mutta liike purkautuu samalta kelalta.

Aamu oli vihreä ja valolaikkuinen. Metsä tuoksui ukkoskuurojen jälkeen sammaleelta ja mustikanvarvuilta. Oli tulossa kuuma päivä.

Olin liikkeellä. Enään eivät tuoksut muistuttaneet menneistä, Saksan niityistä tai Portugalin männiköstä. Ne ennustivat tulevaa. Toisia tällaisia aamuja, tänä kesänä, tällä matkalla pohjoiseen. Ensimmäiset sadat metrit viittasivat metreihin  heinäkuussa.

Luvassa on leirikesä.

Edellisen päivän siivosin ja pakkasin. Kannoin matot parvekkeelle. Asetin kaksi laatikkoa keskelle lattiaa. Toiseen heitin sydvestin ja kintaat, purjehtijan tavaraa. Toiseen keräsin retkeilyvälineitä.

Läpikävin listaa. Keräsin tavarat kaapeista. Järjestin kaapit. Kokosin pienen materiaalivaraston. Valitsin työkalut. Siivosin työhuoneen. Kuurasin keittiön. Tyhjensin jääkaapin. Tarkistin kuivamuonakomeron.

Keksin lisää tehtäviä. Ei kotia näin voi jättää. Huolestuin. Mitä jos lämpöpatterit räjähtävät. Mitä jos tietokoneen akku räjähtää kaapissa ja sytyttää talon tuleen. Enemmän kun reppua, järjestin tulevaisuutta. Yritin luoda varmuutta epävarmaan.

Kävelin Korppooseen hammaslääkäriin. Vaikka kuinka olisi vapaa reissumies, pölyä, tiskiä ja hammaskiveä kertyy.

Turun  Taiteilijaseura tarjosi kesäkahvit galleria Å:ssa. Mansikkakermakakku nostettiin jalustalle.  Työryhmän Hedberg-Kotilainen-Vainionpää Teos syötiin. 

Partio-aitassa odotti Fjällrävenin paketti. Rekistä poimittiin takki ja housut. Sovitettiin kengät. Tiskille kertyi kasa ja talon tarjoamien lisäksi keksin vielä jotain pientä.

Linja-auton ikkunasta katselin telttapaikkoja. Illaksi ehdin Ylöjärvelle.

Pöydälle jäi pieni vanitas-asetelma. Kaksi mandariinia ja omena.