Työhuoneella.

Heti Houtskarin lautalla huolestuin. Teos. Pitää tehdä teos. Taideteos. Täyttää kokonainen galleria.

Aamulla piti keittää kahvia ja puuroa. Piti purkaa leiri rinkkaan ja kävellä. Piti löytää tai laittaa lounasta ja kävellä taas lisää. Piti suunnistaa ja löytää telttapaikka yöksi. Piti pystyttää leiri, peseytyä jos leiri oli hyvä ja vesi liki sekä valmistaa illallinen. Milloin oli sähköä seinässä tai akuissa piti käsitellä kuvia, hoivata sosiaalista mediaa ja pitää blogia. Teos?

Viimeistään Kuhankuonon pitkospuilla, matkan toisella viikolla suostuin uskomaan, teosta ei tehdä teltassa. Annoin olla. Pääsin tien rytmiin kaikilla viidellä aistilla. Ideoita tuli. Annoin niiden mennä. En tehnyt muistiinpanoja tai luonnoksia. Merkillisellä tavalla runko kuitenkin alkoi kiinteytyä, yksityiskohdat hioutua ja tekniset ratkaisut löytyä. Materiaali kieppui korvieni välissä kuin laukut lentokentän matkatavaralinjalla. Toinen elävä mielikuva oli tumma joki, joka virtasi silmieni takana. Siinä kellui risulauttoja. Lautoilla vinotti avoimia pahvilaatikoita. Saatoin nähdä vilauksen sisällöstä. Olisin voinut myös kurkottaa ja penkoa. Se ei ollut tarpeellista. Tiesin lauttojen ja laatikoiden kiertävän pitkää rinkiä. Ne tulisivat uudelleen, sisällään uusia yhdistelmiä ja entisestään karttunut rikkaus.

Kaiken aikaa keräsin materiaalia kirjekuoriin. Postin kyydissä kulkivat hapankorppupaketit Rovaniemelle tullakseen tuonnempana ladonseiniksi. Osa löydöistä oli talismaaneja, joiden avulla saatoin palata paikkaan ja tunnelmaan.

Napa galleriassa oli esillä kesän kestävä, lokakuulle saakka jatkuva X-border biennaali. Tämän onnenkantamoisen takia en saanut hakemaani syyskuun näyttelyaikaa. Sen sijaan sain viikkoja rakentaa teos Rovaniemellä. Missä tarkalleen, se oli vielä arvoitus. Simossa, 26. elokuuta, naputtelin viestin Tuomas Korkalolle. Kaksi minuuttia myöhemmin tuli vastaus. "Hei. Voisit työskennellä meidän työhuoneella ihan keskustassa. Majoitus onnistunee myös."

Kuppiloiden kärkeä on Kahvila Kauppayhtiö Rovaniemen Valtakadulla. Siellä kumottiin huurteinen tuoppi. Terassin kautta kierrettiin takaovelle ja kiivettiin toisen kerroksen taiteilijakäytävälle. Asetuin taloksi. Isäntäni Ninni ja Tuomas matkustivat Koreaan tekemään ympäristötaidetta.

Syyskuun 2013 kotitalo.

Istuin kirjoituspöydän ääreen rajaamaan. Päätin mihin mielikuviin ja ajatuksiin tartun. Ostoslistan kanssa jalkauduin hankintaretkille. Tuhat-tori, varsinainen Ali Baban aarreluola oli nurkan takana, saman talon alakerrassa. Se kätki röykkiöihinsä välttämättömyydet kukkakepeistä uunipelteihin ja kakkuvuokiin. Kivijalassa sijaitsi myös lähes kaiken tarpeellisen kotipesä Tuhat-tarvike. Täältä poimin muun muassa muovikuulia marjamaille ja peltisiä kukkakaukaloita Kemijoen lohiportaaseen.

Materiaalia teokseen ja kahvitunnille.

Ensimmäinen pala, Norrskatan koulun länsipääty.

Työhön sukeltanut.

Rakensin teoksen kaikkia osia samanaikaisesti. Liiman kuivuessa leikkasin. Maalin kuivuessa sahasin. Aamusta iltaan sidoin kaikkiin suuntiin repsottavia langanpäitä. Kuuntelin Areenasta edellistalven luontoillat ja ihmettelin välissä tulevan merisään jäätiedotteita. Takapihalta purettiin kesäteatteri.

Kauhajoelta tarttui teokseen 48 hevosta.

Mustikat, puolukat ja lakat.

Tekeillä on rehupaaleja Pohjois-Pohjanmaan pellolle ja munakas.

Ripustussuunnitelma ja lista.

Julisteasetelma.

Teos jonottaa kyytiä.

Mitä ajattelin tehdä?

Helmikuussa 2012, vasen käsi höyläpenkillä, oikeassa numeron 60 santapaperi, ajatus tuli kuin pukin paketissa. Kaikki tärkeimmät palikat pengoin esiin mielikuvan ruskeasta pahvilaatikosta. Sieltä löytyi vastaus muun muassa kysymyksiin: Kuinka rakentaa näyttely maan pohjoisimman taiteilijaseuran galleriaan ilman, että taas kerran kolhii raskaita puuveistoksia portaikossa? Miten välttää 4000 kilometriä vuokrapakun ratissa?

Kävelisin kotiovelta Rovaniemelle, itse taakkani kantaen, tutkimusmatkailijan tapaan teltassa asuen ja työskennellen. Aiheet ja materiaalin keräisin tien poskesta. Postittaisin teoksen osat edelläni sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Sillä oli jo nimikin. Noin miljoona askelta.

Hurjistuin innosta, mutta sain pian huomata, että maailman tähän asti paras oivallus herätti pääasiassa kummastusta. "Vitun huono idea", töksäytti ensin asiasta kuullut.

Heinäkuussa kihnutin pyörän selässä kohti Suomen taiteilijaseuran ateljeetaloa Grassinassa. Saksalainen donner wetter, Itävallan Alpit ja Italian huimaava helle käänsivät minut tasan samalle kannalle. Tyhmä, tyhmä, tyhmä ja peruttu.

Kuitenkin harjoittelin tiellä työskentelyä. Jo viides seitsemättä lukee matkapäiväkirjassa. "Rakenna saksalainen matkailuvaunuleirintä! Vaunut munankuorista, katoksia, aitoja, puutarhakalustoja, tonttuja yms."

Deutsche camping. Pahvi, kananmunat, sämpylät ja tonttu. 80 x 75 x 25 cm. 2012

Ajoin 2ooo kilometriä polkupyörällä. Rakensin teoksen silpusta, sämpylöistä ja kananmunista. Jonotin postissa kolmen vuoronumerolapun kanssa kolme jonoa loppuun. Lähetin työn näyttelyyn Ulko-Hebrideille. Toscanan tähtitaivaan alla puhuttiin Camino de Santiagosta. Kerroin pohjoiseen suuntaavasta suunnitelmasta. "Vitun hyvä idea", sanoi Sándor Vály ja siltähän se tosiaan taas tuntui.

Matka jatkui suoraa päätä Tuulensuun ateljeetaloon Viitasaarelle. Pasalan kylä oli hiljainen ja pimeä, enemmän kumpaakin, kun konsanaan Norrskata. Syyskuun ajan keskityin suunnitelman ja hakemusten hiomiseen. Kirkonkylän kioskilta lähti kuori Lapin taiteilijaseuralle, Koneen säätiölle ja Svenska kulturfondenille.

Kaikki lähtivät leikkimään. Galleria Napa varattiin ajalle 12.10.-30.10.2013. Koneen säätiö rahoittaisi kävelyä kahden kuukauden ajan ja kattaisi matkan materiaali-ja laitekuluja. Svenska maksaisi näyttelyn kulut.

Onnistumisen aallonharjalla rohkaistuin huhuilemaan mahdollista retkeilyvälinesponsoria. Otin yhteyttä kumpaankin partio-alkuiseen. Ensimmäinen sanoi ei. "Meille tulee näitä tuhansia vuodessa. Tää on bisnestä. Ei oo bisnestä antaa kamaa ilmaseks pois", valisti johtaja. Toinen innostui oikopäätä. Partio-aitta puki minut sanan mukaisesti päästä varpaisiin, merinovillasukista monikäyttöpääliinaan ja pakkasi selkään rinkan täynnä parasta.

Talven tullen otin lisää huimapäisiä loikkia oman osaamisen tuolle puolen. Opettelin sosiaalisen median taitoja. Hankin ja harjoittelin kuvankäsittelyohjelman käyttöä. Panin pystyyn tämän blogin.

Tasapainoilin lyijykynän ja bittien välisellä nuoralla. Keltainen teltta-logon luonnostelin paperille. Suurensin piirustuksen kankaalle ja maalasin sen akryyliväreillä. Otin maalauksesta kuvan, jonka vein Adoben kuvapuotiin. Viilatun tiedoston lähetin painoon. Muutaman päivän perästä posti toi laatikollisen reittimerkkitarroja ja nipun julisteita. Julisteen teippasin liitutaululle. Piirsin metsän, otin kuvan ja kiiruhdin taas kuvapuotiin klikkailemaan. Tuloksena oli blogin otsikkopalkki. Ensimmäisen jutun julkaisin perjantaina 26. huhtikuuta.

Ajattelin matkaa tunnelina. Näköalani kotimaahan olisi kapea ja pitkä. Sellainen tulisi myös teos olemaan. Se etenisi järjestyksessä Norrskatasta Rovaniemelle. Se olisi ehdottoman esittävä. Siihen liittyisi tunnistamisen ja hoksaamisen elementit. Siitä tulisi värikäs. Siihen tulisi trampoliineja, mahtavia rehusiiloja ja mahdottoman rumia kauppakeskuksia. Tämän verran tiesin, enkä enempää välittänyt tietääkään. Teos odotti pitkin Suomea pientareelle levitettynä.

Aiheesta vuonna 1964.

Reitti, osa2.

Matkan harvoja kiinteitä kiintopisteitä olivat kavereiden saunat. Kauhajokisilla lauteilla kulkijan korvia löylytti myös Slayer. Viisi päivää mukana urheillut Johanna nousi autokyytiin. Minä jatkoin itsekseni kohti Jurvaa. Seuraava tavoite oli Pohjanlahden ranta.

Vaelsin jokivarsia Laihialle ja Vähäkyröön. Patikoin menneen maailman museotietä Vöyrille. Oravaisissa kastuin suolaveteen. Meri vasemman käden puolella suuntasin ylös Pietarsaareen.

Kauhajoki-Pietarsaari

Pohjanlahden rantatie. Kylttejä katselin Vähäkyröstä Simoon. Majakoita en nähnyt yhtäkään, vettäkin vain vähän.

Karenssitie.

Uusikaarlepyyssä tiedetään kävelijän tarpeet.

Erittäin lupaava uimarantakyltti.

Larsmo-Haukipudas.

Seitsemän sillan tiellä pääsin pitkästä aikaa loikkimaan saarelta toiselle. Kokkolan jälkeen poikkesin, minkä pystyin, mutta enimmäkseen tallasin kasitien piennarta. Kalajoella pääsin taas saunaan ja yllätyskeikalle lukion maantiedon tunnille.

Seuraava löyly löytyi Pattijoelta. Se pelasti matkan viimaisimman sadepäivän lämpöiseksi muistoksi. Oulu alkoi tuntua todelliselta. Se oli oikea kaupunki, johon piti lähestymismarssia teollisuusalueiden ja kauppakeskittymien läpi. Sain illallisseuraa intialaiseen ravintolaan ja yökylän kerrostalossa. Näin irrallaan maan kamarasta nukuin viimeksi kotona Norrskatassa.

Ihmeelliseen risteykseen voi jalkaisin päätyä.

Nelostietä riitti Simoon. Olisi riittänyt pidemmällekin, mutta olin keksinyt oikotien. Ostin evästä muutamaksi päiväksi. Lähdin matkan pisimmälle korpitaipaleelle. Ylitin Kemijoen Tervolan Ossauskoskella. Palvelut löytyivät länsipuolelta. Taas tallasin nelostietä. Valmista tulee, nyt uskalsin tietää.

Ii-Rovaniemi.

Reitti, osa1.

Try!

Kotiovelta lähdin Olofsnäsin lauttarantaan. Läpikotaisin tuttu tie sai uudet piirteet ison matkan ensimetreinä. Päällimmäinen tunne oli helpotus. Pääsin liikkeelle. Räystäs ei ollut pudonnut niskaan.

Norrskata-Köyliö.

Korppoon Galtbyssä vaihdoin Houtskarin lauttaan. Lähdin kiertämään saariston rengastietä lännen kautta. Suunnittelin reitin ison mittakaavan kartalla. Tiesin suunnan ja joukon tavoiteltuja paikannimiä. Yksityiskohdat, tiet ja polut päätin kulkeissni. 

Kimmontie. Merkitsin leiripaikat kyltillä ja ripottelin nipun tarroja tien varren rakenteisiin.

Kuljin vanhaa postitietä. Poikkesin kahvilla Saaren kartanossa, Koneen säätiön residenssissä Mietoisissa. Kartalla pisti silmään suora tie Yläneelle, mutta minä koukkasin kaakkoon ja pian peräti lounaaseen, taatusti väärään suuntaan. Kiemursin maan vanhimmaksi mainittua, Seitsemän kirkon matkailureittiä. Vierailin ensi kertaa Askaisissa, Merimaskussa ja Naantalissa. Karttaan piirsin alakoukun. Turussa pistäydyin Partioaitassa tekemässä viimeiset varustemuokkaukset. Kyläilin ja pääsin saunaan.

 Keltaisia simpukoita olen tavannut Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Portugalissa. Nyt osuin Jaakontielle Turun tuomiokirkon takana.

Turun jälkeen matka aukesi uutena. Tunsin jo tien rytmin. Olin punninnut tavarat ja luopunut turhasta. Pääsin retkelle metsään. Kuljin Kuhankuonon polkuja ja pitkospuita. Lävistin Kurjenrahkan kansallispuiston. Yläneellä tupsahdin taas ihmisten ilmoille. Kaveri toi pannulle oman tarhan kananmunia.

Pyhän Henrikin tie putkahti esiin aina vähän päästä.

Suunnittelin kulkevani Pyhäjärven länsirantaa Euraan ihmettelemään muinaisuutta ja Kiukaisten kulttuuria. Palveluiden parempi saatavuus käänsi reitin vastarannalle. Kävelin Säkylän ja Köyliön kautta Kokemäelle, kaverin saunaan.

Köyliö-Kauhajärvi.

Kullaan Joutsivärvellä retkeilin siskon perheen kanssa. Yöpuulta Sisälmystenlahdesta lähdin oikomaan, ensin umpimetsässä kompassin kanssa tarpoen, sitten syvällä Satakunnan takamailla risteileviä polkuja ja sorateitä seuraten. Seuraava etappi oli Kankaanpää, missä kävin taidekoulun. Yövyin herraskaisesti kaverien katon alla, oikeassa sängyssä.

Satakunta-Pirkanmaa reitti tarjosi oikopolkuja.

Siitä yli, missä silta on notkuvin.

Kankaanpääläisessä kahvilassa seuraan liittyi Johanna Kangas, ystävä ja hankkeen virallinen tiedottaja. Iloisesti pulisten patikoimme pohjoiseen, isoa tietä numero 44 vältellen.