Maatalouskuvia, osa1.

Kalavehkeet.

"Kalkatilla tulee aina.", ilmoitti Ahmovaaran mies. Olen samaa mieltä. Tämä on todistettu. Tulee aina, kaikkia lajeja, vaikka pesusoikon saippuavedestä. Taimenta koskesta tammikuun paukkupakkasilla tai säynettä kesän sameasta merestä, heinäkuun helteessä. Tai haukea, ahventa, kuhaa, kirjolohta, särkeä. Ilmiselvä ykkösnyrkki.

Calico Cat, ranskalainen lippauistin.

Koko pakillinen pöydälle kumottuna.

Toinen varma valinta oli Kuusamon uistimen Räsänen. Makrilliväri, siitä kotilahden hauet tykkää. Bete Krokodil, todellinen jokamiehen viehe tämäkin. Kuusamon Lätkä, pyöränpaikkaväri, koska tähän kävi kerran saukko. Yksi Rapala. Nils Masterilta hankalan kelin hämmennysväri. Merimetso, Ylöjärveläistä uistinosaamista. Lotto-lippa, koska sen pitäisi vielä pystyä todistamaan minulle, mistä kova maine johtuu. Rivi Blue Foxin Vibraxeja, koska näiden taas ei tarvitse todistaa mitään, kalaa tulee ja jos pohjarytö nappaa vieheen, mistä tahansa marketista saa uuden edullisesti.

Kela oli Shimano Sedona 500FD. Hankittu Turkulaisen kalastusliikkeen loppuunmyynnistä. Siima, Berkley, Fireline. Vapa, Shimano Catana, teleskooppi, toisen Turkulaisen kalastusliikkeen muuttomyynnistä. Kaikki somasti puoleen hintaan, mmmm.

Sisälmystenlahti, Joutsijärvi. Tässä oli pakko heittää.

Kalastin erittäin vähän. En kerinnyt. Kävelyn, leiriytymisen, keittämisen ja kirjoittamisen väliin ahdettuna pyyntiin ryhtyminen olisi tuntunut työltä. Toisaalta ei tullut kuuloonkaan  lähteä vaeltamaan halki tuhansista järvistä kuuluisan maan ilman kalavehkeitä. Monessa paljon kuivemmassa paikassa on tullut virveliä ikävä.

Kaiken söin, mitä sain. Yhden hauen silppusin pannulle. Ahvenia grillasin kahdella nuotiolla.

Kiinnostavia paikkoja löysin paljon, ylitinhän sentään valtaosan Pohjanlahteen laskevista joista. Kyrönjoki näytti hauskalta. Kalajoki näytti niin kivikkoiselta, että kalapäivän perästä ei pakkiin jäisi yhtään uistinta. Piehingin pato vaikutti saalisvarmalta. 

Simojoen penkalla tapasin kaksi innokasta vavan heiluttajaa. Toinen miehistä omisti mökin heti mutkan takana. Kolmentoista vuoden ajan, pari viikkoa kerrallaan, miehet olivat kalastaneet näitä koskia. Joka kolmannella reissulla oli jompi kumpi saanut lohen. Vain kerran oli tärpännyt molemmilla. Kannattaa pyytää, tai ainakin kantaa vehkeitä mukana.

Kengät.

Kuljen kesät talvet kahdenkympin tennareissa. Erilaisiin, erityisiin tarkoituksiin löytyy komerosta koko joukko lajijalkineita. Juoksukengät, pyöräilykengät, turvakengät, kiipeilykengät, monot, kumisaappaat, kahluusaappaat ja räpylät.

Vuonna -95 ostin ensimmäiset vaelluskengät. Piti hankkia mahdollisimmat raskaat ja jäykät saappaat. Niillä piti pärjätä viidakosta vuoristoon, missä tahansa kelissä, vaikka  kuinka kulkisin vain Pirkanmaan poluilla. Ostin patikkauskottavuutta. Ostin Meindl Tunturisudet.

Tein hyvät kaupat. Samoilla jalkineilla saapastelin Seitsemisen kansallispuistossa, hölskyvässä suossa neljänkympin helteessä ja Kittilässä viidenkympin ennätyspakkasessa. Käytin kenkiä kaksitoista vuotta. Opin rullaamaan jäykällä pohjalla. Ne muotoutuivat täydellisesti istuvaksi. Kasvoin myös kulkijana. Lopulta kengät pääsivät polkemaan viidakon aluskasvillisuutta ja kapuamaan vuorille. Andeilla oikean isovarpaan kohdalle ilmestyi reikä. Olin kävellyt puhki saksalaiset vaelluskengät.

Seuraavaksi harkitsin kevyempiä kenkiä joustavammalla pohjalla, mutta niin vain päädyin taas Tunturisusiin. Kuudes vuosi menossa. Kestävyyteen voi luottaa. Säärystimien kanssa näillä voi painella rämeeseen, hankeen tai hakemaan hiiliä hornasta. Tämä pari ei kuitenkaan ole saavuttanut samaa istuvuutta tai ihastusta kuin kenties myyttisiin mittoihin kasvanut edeltäjänsä.

Noin miljoonaan askeleeseen valmistautuessa pääsin taas pohtimaan parasta kenkää. Luotin Meindliin. Katselin mallia Vakuum GTX. Partioaitan ehdotus oli Hanwag. Siispä malli Tatra, ajattelin minä. Kevyempi olisi parempi tuumivat asiantuntijat. Siirryttiin vaelluskenkien kategoriasta ulkoilujalkineisiin. Sovitin Hanwag Banksia. Se oli selvästi kapea. Seuraavaksi vedin jalkaan vasta hyllyyn saapuneen mallin Alta Bunion. Tämä tuntui hyvältä. Vaikutelma ei ollut välittömästi ihana, mutta kaiken sovittelun jälkeen kenkä vaikutti parhaalta vaihtoehdolta.

Vastoin järkeä ja kaikkia suosituksia lähdin tielle ilman kenkien kunnollista sisäänajoa. Alku ei ollut lupaava. Mietin voinko vielä vaihtaa kengät, kun Turussa poikkean Partioaittaan. Siihen mennessä kengät olivat kuitenkin jo lunastaneet paikkansa.

"Monetko kengät?" Yksi yleisimmistä kysymyksistä tien päällä. Monetko olin kuluttanut loppuun tai monetko minulla oli mukana. Minä kävelin soralla ja päällysteellä, pitkospuilla ja lohduttomassa kivikossa. Painelin valtatien laidassa ja oioin umpimetsässä. Kuljin kahden kuukauden ja reilusti 1100 kilometrin verran. Kenkiä oli tasan yhdet ja niillä samoilla kengillä aion kävellä vielä toisenkin tonnin.

Ainoastaan kenkien ominaisuudet jatkuvassa sateessa jäivät selvittämättä tässä pitkän matkan testissä. Enimmän aikaa paistoi aurinko. Missään vaiheessa ei satanut kahta päivää peräjälkeen. Miten olisi kalvoton nahkakenkä kestänyt sen oikean, aina vaan vettä valuvan suomen kesän?

Kengät naulassa, mutta vain kuvauksen ajan.

"Oiva valinta esimerkiksi Santiago de Compostelaan.", sanotaan Partioaitan tuote-esittelyssä. Täsmälleen. Erinomainen kävelykenkä.

http://www.partioaitta.fi/Hanwag_Alta_Bunion

Lounas.

Rovaniemi oli liian kaukana ollakseen oikea, vakavasti otettava tavoite. Ensimmäiseksi tavoitteeksi otin Grill Skagenin, Houtskarin vierasvenesatamassa. Tiesin syöväni matkan parhaan hampurilaisen jo toisena tiepäivänä. Mega burgare ei pettänyt odotuksia. Runsautta, makua ja mehevyyttä.

Minulla oli uusi keitin ja uudet kattilat. Minulla oli aamupuurorituaali ja illaksi pastaa. Lounaan päätin syödä ulkona. Ihanteelliselta yöpuulta ehti vaeltaa lounasaikaan mennessä kylille. Etsin noutopöytiä. Kebabit, pizzat ja purilaiset tulivat kysymykseen jos mistään ei osunut silmiin taikasanaa, kotiruokalounas.

Kahvivettä kahmitaan Kauhajärvestä.

Olin ahne. Yhden hengen heinäsirkkalauma. Kävelijän lisäksi piti syöttää kamera, puhelin tai tietokone, joskus kaikki kolme. Ensin piti paikallistaa pöytä läheltä pistorasiaa. Levitin laitteet pöydälle. Vedin johdot seinään. Hain kupin kahvia ja ensimmäisen alkupalalautasen. Himosin kaikkea raikasta ja tuoretta. Lämpimät ruoat kävin läpi järjestelmällisesti. Toisella ja kolmannella kierroksella palasin parhaisiin makupaloihin. Hain kahvin ja jälkiruoan. Näpertelin tietokoneen kimpussa verkkovirrassa roikkuen. Kuppi kahvia. Joskus maistelin vielä valikoituja herkkuja tai hain toisen jälkiruoan.

Nälkä ei syömällä loppunut. Tulin täyteen. Tulin ähisevän täyteen. Usein oli vaikea nousta pöydästä. Kylläiseksi en tullut. Syvällä vatsan uumenissa nakersi aina vaan.

Olin suurella patikkamatkalla. Minä, maankuulu kävelevä taiteilija suoritin tehtävää. Kuitenkin yritin muistaa käytöstavat. Minulla ei ollut erioikeuksia. Pitää olla kohtelias. Pitää kysyä lupa ennen kuin alkaa sähkötöihin. Sämpylöitä ei saa sulloa taskuun.

Kuppi kuumaa maistuu myös ahvenelle. Savojärven Rantapiha, Nousiainen.

Parhaan kahvin keitin itse. Käärmelähde, Kuhankuonon retkeilyreitillä.

Ilman kotiin päin vetämistä, parhaan purilaisen lisäksi, paras lounaspöytä seisoi aivan matkan alussa. Lolas service tarjoili lounasta seurakuntatalolla, Iniön Norrbyssä. Näkymä saliin toi mieleen kaukaisen sukulaisen häät. Voi kuvitella ison juhlan ja parhaisiin puetut ihmiset pitkien pöytien ääressä, vähän ankeassa tilassa. Päätyseinällä riippui hellyttävä kopio Fra Angelicon maalauksesta Marian ilmestys.

Myös tarjoilu toi mieleen häät. Mahtihäät. Lämpimät ruoat olivat kaikki kotoisalla tavalla maukkaita. Kakku oli mehevä ja marjat raikkaita. Korkeimmalle korokkeelle Lolan nosti kala. Alkupaloina oli ennennäkemätön valikoima meren antimia.

Evästä Tervolassa.

Lyhyt lista. Muita mainioita lounaspaikkoja etelästä alkaen.

-Paulan merikievari, Merimasku. Täällä istuin täydet kolme tuntia.

-Honkahovi, Honkajoki. Jos minulla olisi tukkirekka tai edes traktori, kurvaisin tänne.

-Pedros pub/Nykarleby wärdhus,Uusikaarlepyy. Ihan oikea ravintola.

-Kokkolan Picante, St1 aseman yhteydessä. Iloinen yllätys. Raikkaimmat salaatit ja hedelmät.

-Hotelli Samantta, Haukipudas. Kysyin paikalliselta kylän parasta lounasta. Taatusti tärppäsi.

-Merihelmi, Kuivaniemi. Runsautta nelostien kulkijoille.

-Helmin lounaskahvio, Simo. Ne kaalikääryleet.

Paras pizza oli siinä pikkuruisessa, nuhjuisessa paikassa, entisen huoltoaseman tiloissa, valtatien 12 risteyksessä, Köyliössä. Parasta kebabia en pysty erottamaan niiden muutaman joukosta, jotka matkalla söin. Pietarsaaren kuulu Korv Görans oli pettymys. Kolmannen kerran kävin ja kolmannen kerran jäin ihmettelemään mistä ne täällä oikein kohkaavat.

Pastaa ja hyttysiä, Nyby, Olhava.

Iltakahvit Simojoen varressa. Petäjäkosken laavu.

Matkan paras ateria. Tämäkin on helppo. Intialainen ravintola Garam Masala, Oulu. 

Lopuksi parempia eväspaikkoja Euroopasta. Suomalaisen maantien pielestä ei juuri penkkejä ja pöytiä tapaa. 

Eväspaikan parhautta Ranskasta.

Penkki valtameren laidalla. Viana do Castelo, Portugali.

Postilaatikko.

Keltainen teltta.

Alan lehdessä arvioitiin teltta. Kerrottiin, kuinka kevyt se on. Kuvailtiin, miten helppo se on pystyttää ja miten kankaaseen tullut reikä kuroutuu umpeen melkein itsestään.

Suunnittelin pyöräretkeä. Tarvitsin teltan. Se voisi olla tämä, jos sen jostain löytäisin. Maahantuoja joko oli tai ei ollut. Kaksi kauppaa Helsingissä ehkä myi, ehkä ei. Soitin ensimmäiseen. Sain kuulla, ettei niitä koskaan ollut hyllyssä ollutkaan. Toinen -Mikonkadun Intersport- osui reitille, kun kevättalvella 2008, jostain taiteellisesta syystä harhailin pääkaupungin kaduilla.

Keltainen teltta seisoi muutaman muun seurassa liikkeen lattialle pystytettynä. Kurkistin sisään. Keskellä oviaukkoa komeili kurainen kengänjälki. Esittelyteltta oli viimeinen laatuaan. Lisää ei ollut tulossa. Tämän saisi puoleen hintaan.

Ensimmäinen oma teltta. Vaude Hogan Ultralight. Pakattuna 56x15 senttimetrin käärö. Painoa 1700 grammaa. Koepystytin sen olohoneeseen. Ensimmäisen kerran yövyin kalaretkellä Timmelotissa.

Keltainen kalamaja.

Näin se käy. Sisäteltta levitetään valitulle tontille. Tilaa tarvitaan noin kolme neliömetriä. Alumiinikaari kootaan. (Uutena, kun putkien sisällä kulkeva kumilanka oli vielä jäntevä, nippu tuntui oikenevan teen muotoon lähes omin voimin, piukeiden napsahdusten säestyksellä.) Kaari pingotetaan pohjan etukulmiin ja takapäätyyn. Kangas ripustetaan kaareen. Ulkoteltta heitetään päälle. Takakulmat kiinnitetään maahan kahdella kiilalla. Ulkoteltan liepeet levitetään niin ikään kahdella ja viides kiila avaa eteisen. Yleensä tämä riittää.

Opin askelkuvion. Monta kertaa tulivat tanssia vierestä seuranneet leirintänaapurit kysymään teltan tarkempia tietoja.

Vastarakastuneet tai kaksi sopuisaa muskettisoturia  voivat yöpyä tässä niin sanotussa kahden hengen teltassa. Yhdelle tilaa oli hyvin. Isokin reppu mahtui sisälle. Korkeus riitti istumiseen. Tila oli ihmeen valoisa. Monta kertaa petyin sään todellisuuteen, kun sisällä paistoi aurinko ja ulkoa kuului selvä sateen ropina.

Maja kulki mukana ulkoluodoilta alppiniityille. Mikään tuuli ei puhkunut sitä kumoon. Kattoa takoivat raekuurot ja huuhtoivat monen päivän sateet. Kulkija pysyi kuivana kolossaan. Valmistajan suosittelemaa erillistä suojamattoa en koskaan käyttänyt. Pohjaan tuli yksi reikä, niin pieni, että vain asialleen omistautunut muurahainen mahtui siitä vieraisille.

Bem de Odivelas, Portugali.

Serpa, Espanja. Naapuri toi päivänvarjon ja kylmän kaljan.

Sao Martinho do Porto, Portugali. Sirkusteltta, huvilateltta, minun teltta.

Pieni maja suuressa maisemassa. Lewis ja Harris, Ulko-Hebridit.

Hyttysverkkona Kangasniemellä.

Heiligenblut, Itävalta.

Isola Verde, Italia. Naapuri toi pöydän.

Lähtiessäni kävelemään sain Partioaitasta vaatteet päästä varpaisiin ja välineet keittiöstä makuuhuoneeseen. Telttaa en edes pyytänyt. Tuntui hyvältä lähteä tielle läpikotaisin tuttu pesä repussa.

Kaariputken jaokkkeeseen ilmestyi murtuma heti matkan toisena päivänä Houtskarissa. Teltan mukana tuli pätkä alumiiniputkea, the pole doctor. Asetin sen liitoksen päälle. Kaikki oli taas kunnossa. Jurvaan saakka.

Odotin Metsäpirtin kuistilla taukoa sateeseen. Sellaisen tullen kiirehdin heittämään majan pystyyn. Putken liitosholkki katkesi kuivakkaasti risahtaen. Sade valui selkään. Kankaat kainalossa palasin katokseen. Tuntui pahalta. Alunperin luotettavin väline alkoi pettää, enkä ollut vielä edes puolessa välissä. Valmistauduin yöpymään penkillä. Keitin kahvit ja kaivoin esiin kaikki herkut.

Tutkin vaurioita otsalampun valossa. Hyvä pätkä holkkia piileskeli putken sisällä. Pihdeillä nakertaen mursin putken reunaa sen verran, että onnistuin kiskomaan esiin tarvittavan tuuman. Sade taukosi. Sain teltan pystyyn.

Muistoja; vettä kaataa, teltta hajoaa, punkki kiipeää sääreen.

Kolmas murtuma, pitkä halkeama, tuli Oravaisissa. Paikkasin sen liimaamalla putken päälle rivin nippusiteitä tiukasti rinnakkain. Nyt voi vain toivoa, että teltta kestäisi matkan loppuun. Pystytystanssiin oli tullut uusi liike. Kaaria taivuttaessa taivutin myös selkää ja käänsin päätä pysyäkseni poissa mahdollisesti nenille hyppivän putken tieltä.

Muurolassa pystytin teltan omituiselle muurahaisia kuhisevalle aukiolle, aution mökin takana. Päivä oli venynyt törkeästi yli takarajan. Pimeys laskeutui. Taas napsahti holkki poikki. Tätä en saanut vedettyä esiin. Yritin lastoittaa kaaren kiristämällä liitoksen maakiilojen väliin. Pakettia koossa pitävät nippusiteet eivät pärjänneet alkuunkaan kaaren jännitykselle. Tikkuja sinkoili pitkin heinikkoa. Lopulta katkaisin putkia nipussa pitävän kumilangan. Jätin viallisen jaokkeen pois. Pääsin kömpimään miten kuten kenottavaan majaan.

Vaude vinottaa Muurolassa.

"Hyvinkä nukutti?", kysyi marjastaja, joka aamulla käyskenteli leiriin. Aukiolla oli ollut turkistarha. Yrittäjä asui pikku mökissä. Lisäsiivessä pidettiin hevosia. Tuli konkurssi. Vaimo lähti. Viina vei. Hevoset piti lopettaa. Mies hirtti itsensä avokuistille.

Jäljellä oli vielä yksi yö. Teltta ei kestänyt loppuun asti, mutta siinä voi kikkaillen yöpyä.

Perillä päätin selvittää onko Vaudella maahantuojaa, jonka kautta saisin hankittua uudet kaaret. Maahantuoja löytyi Rovaniemeltä. Sovittiin sähköpostilla, että toimitan kaaret keskustan urheiluliikkeeseen. Matkaa työhuoneelta kertyi kolmesataa metriä.

Kepit lähtivät Saksaan valmistajan silmäiltäväksi. Arveltiin alumiinin yksinkertaisesti väsyneen. Olin viettänyt teltassa noin sataviisikymmentä yötä.

Murtuneet kaaret.

Lokakuun lopulla palasin pohjoiseen purkamaan näyttelyä. Samana päivänä saapui viesti. Uudet kaaret voi noutaa urheilukaupan tiskiltä.

Marraskuussa kotiuduin liki puolen vuoden poissaolon jälkeen Norrskataan. Ensitöikseni pystytin teltan olohuoneeseen. Kaaret olivat kokoa isomman Hoganin. Sähköpostia, kepit matkahuoltoon ja oikeat tulisivat aikanaan.

Vuoden vaihteen jälkeen otin taas yhteyttä maahantuojaan. Nyt jo jonkin verran sähköpostituttu Mika totesi homman venyneen liian pitkälle. Saisin uuden teltan. Loppuviikosta poimin kirkonkylältä muoviin kiedotun vihreän pötikän.

35x14 senttimetrin kääreestä kömpi voimalisko, Vaude Power Lizard. Taas pystytin teltan olohuoneeseen. Tällä kertaa se vaati enemmän vaivannäköä, koska maja ei ole vapaasti seisova.  Tilaa on enemmän.  Painoa huimasti vähemmän, vain 1050 grammaa. Camping-ja outdoorawardseja on kuin mitaleita neuvostokenraalin rintapielessä.

Lisko joutuu koville. Sitä tullaan kaikissa käänteissä vertaamaan telttaan, jota totuin pitämään kaikin puolin retkilleni sopivana, lähes täydellisenä.

Majat maantien pielessä.

Kuvasin kaikki reitille osuneet majat, paitsi sen komeimman, Kalajoen nelikerroksisen puumajan.

Satakuntalaista osaamista.

Hienostuneesti pöpelikössä.

Tästä on ehkä jo pudottu.

Pohjalainen lautakuutio.

Klassinen merirosvopuu.

Vartiotorni.

Lehvästöön kätketty.

Kolmioita.

Hallittu kokonaisuus.

Vakoilijan maja.

Toteutukseltaan runsas.

Vuoristolinnoitus.

Isojen poikien ampumamaja.